bg shadow

Etusivu » Oppisopimukseen työharjoittelun kautta

Oppisopimukseen työharjoittelun kautta

18.12.2011 Kirjoittaja Leena Keskiaho
Vanha Juko
Hallintojohtaja Jaska Teuri (oik.) on toiminut aikaisemmin äänimiehenä, ja ohjaa nyt Janne Louhelaista ammatin saloihin Jannen työpaikkakouluttajana.

Lahdessa nuorten pääsyä oppisopimuskoulutukseen tuetaan mahdollisuudella ottaa nuori ensin työharjoitteluun. Myös muuta tukea on tarjolla. Janne Louhelaisen oppisopimustyönantaja on Teatteri Vanha Juko Lahdessa.

Ensi kosketuksen teatterimaailmaan Janne sai siviilipalveluaikanaan. Kun pari vuotta sitten teatterin henkilöstössä tapahtui isoja muutoksia ja äänimiehenä toimineesta Jaska Teurista tuli teatterin hallintojohtaja, alettiin miettiä keinoja Jannen kouluttamiseksi äänimieheksi.

– Oppisopimus on ehdottomasti paras tapa kouluttautua teatteritekniikkaan. Oppilaitoksesta ei pysty saamaan yhtä paljon käytännön oppia kuin täältä, Jaska Teuri sanoo. Hän toimii myös Jannen työpaikkakouluttajana.

Oppisopimusopiskelu sopii hyvin Jannelle.

– Peruskoulun jälkeen minulla oli erilaisia pätkätöitä. Koulun penkille minua ei olisi saanut millään, Janne myöntää.

– Kun Jannen oppisopimusta edelsi työhallinnon järjestämä työharjoittelu, jonka aikana hän pääsi perehtymään tuleviin tehtäviin, ja kun hän lisäksi oli innokas, solmimme oppisopimuksen. Aikaisemmin Janne oli tehnyt vain toimistotöitä täällä, Jaska Teuri sanoo. Hän pitää tärkeänä sitä, että oppisopimuskoulutukseen otettava nuori tunnetaan entuudestaan.

– Vaikea on ajatella, että suoraan kadulta otettaisiin joku koulutettavaksi. Nuoreen pitää voida luottaa. Painotan Jannenkin koulutuksessa vastuun kantamisen tärkeyttä, Teuri sanoo.

Joskus rankkaa mutta palkitsevaa

– Suoritan audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoa. Oppisopimuksen järjestäjänä toimii Koulutuskeskus Salpaus, joka on ostanut tietopuolisen koulutuksen Keudasta. Tutkinnon suorittaminen kestää kolme vuotta, Janne kertoo.

Koulutus on erittäin joustavaa, mikä teatterin esityskaudella on ensiarvoisen tärkeää.

– Voin itse poimia kursseja omaan tahtiini ja osallistua tutkintotilaisuuksiin sitä mukaa kun olen valmis.

Janne myöntää, että joskus työn ja opiskelun yhdistäminen on rankkaa, kun töissä on pitkiä päiviä ja opinnoillekin pitää löytää aikaa.

– Mutta kun opiskelu on mielekästä ja sitä voi soveltaa omaan työhön, sitä jaksaa, Janne sanoo.

Janne valmistuu maaliskuussa 2013. Jannella ja Jaskalla on selkeä näkemys siitä, mitä sen jälkeen. Janne jatkaa vakinaisena valomiehenä Tetteri Vanha Jukon palveluksessa.

Nuoret ammattiin yhteistyöllä

Lahden nuorisopalvelujen työharjoitteluyksikkö Horisontti ja Koulutuskeskus Salpaus järjestävät yhdessä nuorille työharjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja ja tukevat opiskelijoita ja työpaikkaa niin, että opinnot saadaan suoritettua loppuun.

Kolmatta kautta jatkuvaa hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

– Tavoitteena on luoda pysyvä toimintatapa, jolla ehkäistään oppisopimuksen purkautuminen, sanoo koulutustarkastaja Marita Nauha Koulutuskeskus Salpauksesta.

Lahden nuorisopalveluilla on oma työharjoitteluyksikkö Horisontti, joka järjestää nuorille työharjoittelua ja muita työllistämistoimenpiteitä. Yksi Horisontin palvelumuodoista on tuettu oppisopimus, johon väylänä on työharjoittelu.

Työharjoitteluyksikön toiminnanohjaaja Matti Hulkkonen kertoo törmänneensä usein yrittäjiin, jotka sanovat, että oppisopimus on hyvä juttu, mutta sitoutuminen kolmeksi vuodeksi arveluttaa, jos ei tunne nuorta.

– Tästä syntyi ajatus oppisopimuskoulutuksesta, jota edeltää työharjoittelujakso. Sen aikana sekä työnantaja että nuori voivat todeta, onko nuori oikealla alalla. Ensimmäinen harjoittelusopimus tehdään kuukaudeksi. Jos oppisopimus tuntuu yhä realistiselta vaihtoehdolta niin harjoittelusopimusta jatketaan kahdella kuukaudella.

Horisontti on tässä vaiheessa yhteydessä Koulutuskeskus Salpauksen koulutustarkastajaan, jonka kanssa varmistetaan, että aiottu tutkinto on mahdollista suorittaa.

– Samalla kun oppisopimus päätetään solmia, arvioidaan myös nuoren ja työpaikkaohjaajan tuen tarve. Horisontti jatkaa nuoren valmennusta oppisopimuksen ajan tapaamalla sekä työnantajaa että nuorta tarpeen mukaan.

Hulkkosen mukaan tuen tarve on yleensä opintojen alussa iso, samoin ensimmäisten väliarvioiden ja näyttöjen lähestyessä, mutta pienenee loppua kohden.

Työpaikkakouluttaja tärkeä linkki

Jotta tavoitteeseen päästäisiin eli ehkäistäisiin oppisopimuksen purkautuminen, pyritään mahdolliset oppimisvaikeudet tai maahanmuuttajilla puutteellinen kielitaito, selvittämään testein ja niiden pohjalta määrittelemään tarvittava tuki.

– Se voi olla pienryhmä- ja yksilöohjausta ja tukea työpaikkakouluttajille. Apuna ovat opettajat ja oppimisvalmentajat ja uutena palveluna myös psykologi, jonka kanssa opiskelija voi käydä keskustelemassa. Myös meitä koulutustarkastajia voi lähestyä kaikissa kysymyksissä. Käymme myös työpaikalla säännöllisesti varsinkin opiskelun alussa. Työpaikkakouluttaja on keskeinen linkki opiskelussa, ja on tärkeää että hänellä on alusta asti tunne, että kaikki lähtee raiteilleen ja että hän saa tukea silloin kun sitä tarvitaan, Marita Nauha sanoo.