Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen muoto, joka viimeaikaisten selvitysten mukaan työllistää hyvin, opiskelijat valmistuvat hyvin ja lisäksi oppisopimuskoulutukseen osallistuneiden katsotaan yleisesti olevan valmiita työelämään. Oppisopimuskoulutus on yhteiskunnan kannalta kustannustehokas koulutusmuoto, joka on omiaan pidentämään työuria alussa ja työuran aikana.
Oppisopimuksen ajalta maksettavasta palkasta perittävä vero kompensoi koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Oppisopimuskoulutus on aina koulutusta olemassa olevaan tarpeeseen, koska yhtenä koulutuksen osapuolena yritys.
Hallitusohjelmassa on viidessä eri kohdassa mainittu oppisopimuskoulutuksen lisääminen ja kehittäminen.
Muutamia ehdotuksia siitä, miten oppisopimuskoulutuksen toimintaedellytyksiä tulisis kehittää ,että päästään hallitusohjelman tavoitteisiin:
- oppisopimuskoulutuksen rahoitusjärjestelmää tulee kehittää niin, että tutkinnon osien suorittaminen tutkintotavoitteisen koulutuksen yksikkörahoituksella on mahdollista (epävakaassa taloudellisessa tilanteessa kouluttavat yritykset eivät ole valmiita pitkiin koulutussitoumuksiin, muutos parantaisi nuorten, maahanmuuttajien ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien mahdollisuuksia osallistua oppisopimuskoulutukseen)
- koulutusväylien monipuolistaminen ottamalla 2+1 ja 1+2 mallit tehokkaampaan käyttöön
- tehokkaampi oppisopimustyöpaikkojen välittäminen verkostoitumalla
- alle 18-vuotiaiden väliinputoamisen estäminen, tämä ryhmä tulisi rinnastaa rahoituksellisesti hojks opiskelijoihinmikro- ja pk-yrittäjien edellytysten parantaminen osallistua oppisopimuskoulutukseen ja toimia oppisopimuskouluttajana
Oppisopimuskoulutusta koskevat ehdotukset näyttävät 14.9.2011 julkaistussa kesu-luonnoksessa varsin vaatimattomilta hallitusohjelman tavoitteet huomioiden.
Tarmo Välikoski
Puheenjohtaja
Suomen oppisopimuskoulutuksen
järjestäjät ry

