Oppisopimuksella valokuvaajaksi opiskellut Mitja Kortepuro Studio Karlingilta osallistui ensimmäistä kertaa ammattilaisille tarkoitteuun hääkuvakilpailuun ja voitti koko kilpailun.
Valokuvaaja Mitja Kortepuron voittoisa studiokuva ”Pupuliini” kertoo upeasti parin läheisyydestä ja rakkaudesta. Kun kuvaustilanne on huolellisesti suunniteltu ja tekninen osaaminen kohdallaan, on mahdollista vangita unohtumaton silmänräpäys.
– Pyrin luomaan tilanteen, jossa kuvattavat unohtavat poseeraamisen ja tuntevat olonsa kotoisaksi kameran edessä, Mitja kertoo.
Mitja Kortepuro on opiskellut valokuvaajaksi oppisopimuksella ja valmistunut kuva-artesaaniksi. Studio Karlingilla hän on työskennellyt seitsemän vuotta.
Tällä hetkellä Mitja suorittaa työn ohessa valokuvaajan ammattitutkintoa. Suunnitelmissa on myös erikoisammattitutkinto.
– On mahtavaa, että voin työn ohessa kehittää taitojani, Mitja toteaa. Meillä on työpaikalla sellainen ilmapiiri, että valokuvaaja ei ole koskaan valmis vaan aina voi tehdä työnsä vielä paremmin. Juuri se pistää meidät yrittämään koko ajan parempaa kuvaa”Mitjan lisäksi myös Sari Koljonen opiskelee oppisopimuksella valokuvaajaksi Studio Karlingilla.
Neljän oppisopimuksen konkari
Myös yrittäjä Liisa Karling on hyödyntänyt oppisopiumusta omissa opinnoissaan. Hän on kohta 20-vuotisen uransa aikana opiskellut oppisopimuksella ensin valokuvalaborantiksi. Sen jälkeen hän on suorittanut viestinnän perustutkinnon, valokuvaajan ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon.
– Oppisopimus on erittäin hyvä tapa opiskella alaa, jonka oppii parhaiten tekemällä, Liisa pohtii.
Hänen mielestään myös aktiivinen kilpailuihin osallistuminen on tärkeää oman kehityksen kannalta.
– Kun valokuvaaja pyrkii työssään joka kerta ottamaan sellaisen kuvan, jolla voisi osallistua kilpailuun, pysyy taso hyvänä.
Liisa Karling sai kunniamaininnan studiosarjassa.
Vuoden Hääkuva -kilpailun järjestivät yhteistyössä Häät-lehti, Eirikuva ja Nikon Nordic. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen häämuotokuvauksen kehitystä ja tehdä alan taitavimpien osaajien työtä tunnetuksi suomalaiselle yhteisölle.


