Osaaja

Pitäisikö oppisopimukseen panostaa kotouttamisessa enemmän? – Kyllä, se on yksi tulevan toimenpide­suunnitelman keihäänkärjistä, Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela sanoo.

Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela seuraa aitiopaikalta maan maahanmuuttopolitiikkaa. Hänen tehtävänään on tutkia maahanmuuttopolitiikkaa laaja-alaisesti ja löytää Euroopassa hyviksi havaittuja tapoja ja käytänteitä ja tuoda niistä tietoa Suomeen.

– Teemme paljon EU-yhteistyötä. Parhaimmillaan se tarkoittaa sitä, että jaamme maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liittyviä hyväksi havaittuja tapoja puolin ja toisin.

Kun Haahtela puhuu maahanmuuttajista, hän tarkoittaa turvapaikanhakijoiden lisäksi myös ulkomailta, vaikka Ruotsista, syystä tai toisesta maahan muuttaneita henkilöitä.

– Meillä unohtuu keskustelussa monesti se, että Suomeen tullaan monista eri syistä. Turvapaikanhakijat ovat vain pieni osa tänne tulleista ihmisistä.

Silti ongelmat kieltä osaamattoman kanssa ovat samat. Töitä tai koulupaikka pitäisi löytää joko itselle, puolisolle tai lapselle.

– Kaikkien etu on, että tämä polutus tapahtuu mahdollisimman helposti ja nopeasti, Haahtela toteaa.

TYÖKALU SUJUVAAN KOTOUTTAMISEEN

Helsingin kaupunki on juuri julkaissut ehdotuksen uudeksi strategiaksi seuraavalle neljälle vuodelle. Se korostaa maahanmuuttajien osaamisen hyödyntämistä.

– Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen tulee pystyä hyödyntämään omaa osaamistaan ja tarvittaessa lisätä työmarkkinoilla tarvittavaa osaamistaan sujuvasti ja joustavasti.

Haahtela on kokoontunut liki 60 kasvatuksen ja koulutuksen osaajan kanssa pariinkin otteeseen kuulemaan asiantuntijoiden ajatuksia ja arvioita. Näiden keskustelujen pohjalta kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle tehdään oma maahanmuuttoon liittyvä kokonaisuus.

HUOMIO NIVELVAIHEISIIN

Mitkä sitten ovat kentän mielestä niitä asioita, joihin pitäisi panostaa? Yksi iso asia on nivelvaiheet. Miten esimerkiksi peruskoulusta siirrytään toiselle asteelle? Toinen asia on heikon kielitaidon omaavien asema. Mitä tehdään, kun suomi tai ruotsi ei suju?

– Nivelvaiheisiin on kiinnitettävä parempaa huomiota. Ja tässä erityistä huomiota pitää kiinnittää suomea tai ruotsia heikosti puhuvien mahdollisuuteen päästä opiskelemaan.

Haahtela toteaa, että tarvitsemme Suomeen lisää henkistä ja taloudellista pääomaa, tekijöitä, osaamista ja työikäisiä ihmisiä. Siksi jokaisen pitää saada omalla koulupolullaan hyvät valmiudet tulevaisuuden työelämää ja hyvinvointiaan varten. 

– Tulemme kiinnittämään huomioita niihin kohtiin, jossa eriarvoisuus nousee esiin.

Yrityskummi, mentori, bisnesenkeli. Näitä titteleitä yhdistää sama ajatus: yrittäjän halu auttaa toisia yrittäjiä menestymään.

Ura- ja yritysvalmentaja Kirsti Toikka on auttanut yli kahdenkymmenen vuoden ajan yrittäjiä toiminnan alkutaipaleella tai matkan varrella, kun yrittäjälle on tullut tunne, ettei hän selviä yksin eteenpäin. 

– Yrittäjyys kantaa Suomea ja etenkin uudet yrittäjät on aikamoisten haasteiden edessä. Koen tärkeänä, että pystyn jakamaan osaamistani ja kokemustani, Toikka toteaa. Hänen viimeisin mentoroitavansa on yrittäjän ammattitutkinnon oppisopimuksella suorittanut kukkakauppayrittäjä Johanna Lappalainen. Lappalainen oli perustanut oman yrityksen juuri ennen koulutuksen alkua ja kaipasi apua yritystoiminnan kehittämiseen.

– Jokaisella yrittäjällä pitäisi olla oma mentori, jonka kanssa pallotella ajatuksia. Ainakin minä kaipasin ulkopuolisen näkemystä. Sitä helposti urautuu. 

Lappalaisesta jo se, että istui mentorin kanssa alas keskustelemaan, oli yritystoiminnan kannalta merkittävää. Arjessa ei ehdi miettimään asiakassegmentointia tai avaamaan asiakkuuksien kannattavuuksia.

– Olin jokaisen tapaamisen jälkeen täynnä energiaa ja uusia ajatuksia. 

YRITTÄJÄ PÄÄTTÄÄ AINA ITSE

Se, että yrittäjä ei ole mentoroitavan kanssa samalta alalta ei haittaa, sillä talouden lainalaisuudet ovat jokaisella alalla samat. Monesti myös toisella alalla toimiva mentori katsoo asioita uusin silmin. Sitä kautta voi löytyä aivan toisenlaisia näkökulmia toimintaan. 

– Yrittäjä kantaa vastuun omasta liiketoiminnastaan, ja mentori auttaa välttämään sudenkuopat. Hänen tehtävänään on sparrata ja kyseenalaistaa, Toikka sanoo.

Eniten mentorisuhteesta saa irti, jos yrittäjä uskaltaa olla avoin vaikeistakin asioista. Siksi oikean mentorin löytämiseen kannattaa käyttää aikaa. 

– Mentori-tutori -suhde perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Jos toiseen ei luota, ei suhdetta kannata edes aloittaa, Toikka korostaa.

Toikan ja Lappalaisen yhteistyö pelasi hyvin. Lappalainen päätti heti yhteistyön alussa ottavansa kaiken irti kokeneesta yrittäjästä.

– Päätin, että olen rehellinen enkä kaunistele mitään. En edes niitä vaikeita asioita tai lukuja.

Avoimuudesta oli apua. Mentori antoi uudelle yrittäjälle monta hyvää ideaa liiketoiminnan kehittämiseen ja erilaistamiseen. 

Entä mikä saa mentorin jakamaan oppejaan vuodesta toiseen? 

– Suurimman tyydytyksen tuo se, kun huomaa että voi olla avuksi liiketoiminnan kehittämisessä. Kun ohjattava oppii, menestyy yrityskin.

Kainuusta kajahtaa. Siellä on kääritty hihat, siirrytty reilusti boxin ulkopuolelle ja paneuduttu siihen, miten huonosti suomea taitavien maahanmuuttajien tie opiskeluun ja työelämään nopeutuisi. 

Turvapaikan saaneiden maahanmuuttajien oppisopimuskoulutuksen ja työssäoppimisen kehittäminen eli lyhyesti MyOppis-hankkeen projektipäällikkö Jaana Tolonen ja opettaja Outi Piirainen Koulu Kotouttaa -hankkeesta ovat miettineet uudenlaisia keinoja siihen, miten maahanmuuttajataustaisten, huonosti suomea hallitsevien nuorten matka opiskeluun ja siitä työpaikkaan nopeutuisi. 

– Meillä on syvään juurtunut ajatus siitä, että kielitaidon pitää olla tietyllä tasolla, ennen kuin voi hakea kouluun. Samaan aikaan pohdimme toisaalla sitä, miten voisimme nopeuttaa maahanmuuttajien opintopolkuja. Sekä MyOppis- että Koulu Kotouttaa -hanke ovat mahdollistaneet uudenlaisten toimintatapojen testaamisen, naiset kertovat.

PARAS KEINO KOTOUTTAA

Opiskelupaikan tai työpaikan saanti on maahanmuuttajille tärkeää. Se antaa itsekunnioitusta ja arvostusta ja tunteen siitä, että kuuluu johonkin. Se nopeuttaa kotoutumista.

– Oppisopimus on askel kohti työpaikkaa. Sen avulla maahanmuuttajankin on mahdollista päästä osaksi yhteis-kuntaa. Siksi meidän pitäisi arvioida uudelleen tapoja, joilla tutkintoja voidaan suorittaa. 

Tolosesta ja Piiraisesta kirjoittamisen merkitystä pitäisi vähentää. Ainakin opintojen alussa tehtävien suorittaminen vaikka videolle tulisi olla hyväksyttävää.

– On hullua lähteä ajatuksesta, että ensin opetetaan kielioppia ja kielenrakenteita, joita ei tulla ikinä tarvitsemaan työssä, kun saman ajan voisi käyttää ammatin ja ammattiin liittyvän sanaston opettamiseen. Esimerkiksi Muhammad ei olisi ikinä suomen kielen tunneilla oppinut sanoja keinutuoli tai sängynpääty. Ne ovat kuitenkin hänen työnsä kannalta tärkeitä termejä, Piirainen lisää. Hän viittaa Iranista Suomeen pari vuotta sitten tulleeseen Muhammad Ghazuun, joka opiskelee oppi-sopimuksella lähihoitajaksi.

VIERIHOIDOSTA ITSENÄISEEN OPISKELUUN

Sekä Muhammad Ghazu että lapsi- ja perhetyön perustutkintoa oppisopimuksella suorittava kamerunilainen Gills Tangan ovat molemmat motivoituneita sekä kielen opiskeluun että tutkinnon suorittamiseen. Kumpikaan heistä ei hallinnut suomea edes kohtalaisesti ennen opintojen alkua. 

– Istuin ensimmäisten viikkojen aikana Gillsin vieressä luennoilla ja käänsin hänelle luennon kulkua englanniksi. Kun kielitaito karttui, opettaja antoi meille tulevan tunnin powerpointit etukäteen ja kävimme ne Gillsin kanssa läpi. Näin hän tiesi tunnin aihealueen ja siihen liittyvää sanastoa. Se helpotti tunnilla seuraamista ja nopeutti sanaston oppimista, Piirainen muistelee.

Nykyisin Piirainen istuu luennoilla enää varmuuden vuoksi. Ensimmäiset tehtävät Tangan kirjoitti englanniksi ja Piirainen käänsi ne suomeksi. Nyt mies kirjoittaa tehtävät itse ja arviointikeskustelukin käytiin suomen kielellä. 

– Olemme koko ajan testanneet mikä toimii ja mikä ei. Kun olemme saaneet tietyn mallin toimimaan, olen vienyt tietoa siitä eteenpäin ja toimintatapa on monistettu myös muille opiskelijoille, Piirainen kertoo.

ASKEL KERRALLAAN

Myös Muhammad Ghazun suomen kieli oli huonoa vielä vuoden alussa. Kun oppisopimuspaikka vanhustenhoitoon erikoistuneessa Minnan Hoitokodissa varmistui, aloitti Piirainen Ghazun kanssa sanaston opiskelun saman tien, vaikka koulu alkoi vasta syksyllä. 

– Aloitimme opettelemalla työympäristössä aina yhden huoneen kerrallaan: sängynlaita, aluslakana, rollaattori. Muhammad opetteli sanat seuraavaan kertaan mennessä ja jatkoimme toiseen huoneeseen.

Nyt sanojen opiskelu on siirtynyt konkretian tasolta teorian puolelle ja pari opiskelee etukäteen tulevien oppikirjojen sanastoa. 

– Menemme askel kerrallaan. Tässä on parasta juuri se, että voimme testata asioita ja jos joku ei toimi, sitä ei enää jatketa.

TYÖPAIKKA AUTTAA OPPIMAAN KIELTÄ

Oppisopimus on maahanmuuttajalle helpompi tapa opiskella ammatti kuin päiväkoulu. Työpaikalla kieli tulee eri tavalla tutuksi ja siellä on pakko puhua arkipäiväisistä asioista. Tangan harjoittelee kieltä lasten kanssa ja Ghazu taas vanhusten. Myös se on madaltanut vaikean kielen puhumista. 

– Lapset ovat loistavia opettajia. He korjaavat virheen ja toistavat sitä, kunnes osaan, Tangan kertoo. 

Sekä Tangan että Ghazu ovat molemmat ottaneet valtavan loikan kielitaidossa vain vajaassa vuodessa. Se on vaatinut ja vaatii edelleenkin pitkiä päiviä sekä Piiraiselta että molemmilta miehiltä. Sanastoa on opiskeltu aikaisin aamulla tai myöhään illalla, mutta halu saada ammatti, on vahva. 

– Olen saanut Suomelta valtavasti. Nyt haluan maksaa takaisin yhteiskunnalle saamani avun hankkimalla itselleni ammatin ja työn, Ghazu miettii. 

YHTEISTYÖLLÄ TULOKSIIN

Sekä Tolonen että Piirainen kehuvat kilvan Kainuun tapaa tehdä töitä yhdessä. Hyväksi havaitut käytännöt jaetaan nopeasti kaikkien toimijoiden kesken, jotta mahdollisimman moni hyötyisi niistä. 

– Hankerahoitus on oleellisen tärkeää pilotointivaiheessa. Hanke mahdollistaa testailun ja uuden mallin luomisen, joka sitten voidaan ottaa verkoston ja oppilaitosten käyttöön laajemminkin, Jaana Tolonen sanoo. 

– Oppilaitoksen kannalta tämä on ollut rikastuttava kokemus. Olemme saaneet uusia työkaluja siihen, miten saisimme maahanmuuttajataustaisten opiskelut alkamaan nopeampaa, Outi Piirainen lisää.

Hallituksen keskeisimpiä tavoitteita on ollut työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin. Nousu on ollut hidasta eikä toimivaa keinoa tunnu löytyvän. Nyt kun Suomen taloushistorian pisimpiin kuuluva taantuma näyttää kääntyneen nousuksi, tavoitteen saavuttamisen mahdollisuus paranee.

Ammatillinen koulutus kohtaa kahdenlaisia haasteita. Työelämä tarvitsee huippuosaajia, mutta samaan aikaan syrjäytymisen ehkäisy lankeaa koulutuksen harteille. On vaikea ymmärtää tilastoista ilmenevää ristiriitaa joidenkin alojen pahenevan työvoimapulan ja koulutuksesta valmistuvien hämmästyttävän suuren työttömyyden välillä. Mistä johtuu, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa? 

Valtiovallan toimenpitein on tehostettu työn ja tekijän parempaa kohtaamista. Yksinkertainen jalkatyö voi olla parempi keino kuin suuret järjestelmäratkaisut.

Ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa tarjontalähtöisen koulutuksen kysyntälähtöiseksi. Järjestelmä tukee paremmin tutkinnon osien suorittamista ja toteuttaa ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista tutun, jatkuvan opiskelijaksioton kaikkialla. Koulutuksen järjestäjien kannattaisikin kehittää organisaatioitaan niin, että palvelujen asiakaslähtöinen räätälöity markkinointi tehostuu. Tällainen organisaatio on luotu muun muassa Keudassa hyödyntämällä oppisopimusväen osaamista asiakasrajapinnassa.

Huomionarvoista on myös, että perinteisessä ammatillisessa koulutuksessa aikuiskoulutettavien osuus näyttää kasvaneen. Voisi sanoa, että perinteisen koulumuotoisen nuorten koulutuksen, aikuiskoulutuskeskusten ja oppisopimuskoulutuksen toimintamallit lähestyvät toisiaan toivon mukaan parantaen vastaamista koulutettavien ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Luontevaa olisi, että myös työttömien palvelua kytkettäisiin entistä enemmän koulutus-organisaatioiden yhteyteen, koska työllistymisen esteenä voi olla jokin tietty osaamisalue, esimerkiksi digitaaliset valmiudet, kielitaito, jokin uusi tekniikka tai työtapa, ei niinkään tutkinto.

Työllistämistavoitteen toteuttaminen vaatisi myös sosiaalisena yritystoimintana yhteiskunnan tuella toimivat välityömarkkinat, joilla heikot työelämävalmiudet omaavat voisivat ainakin aluksi työllistyä. Työvoiman käyttöön suuntautuu toki nytkin monenlaista yhteiskunnan tukea, mutta onko se riittävän tehokkaasti kohdennettua ja koordinoitua. 

Oppimista voidaan tukea välineillä, jotka antavat opiskelijoille mahdollisuuksia luoda ja jakaa kokemusten kautta syntyvää tietoa. Jonkinlaisen mobiililaitteen voidaan uskoa löytyvän lähestulkoon jokaiselta rakennus- ja terveydenhoitoalan opiskelijalta ja laitteita käytetään jossakin määrin myös työelämässä. Mahdollisuudet oppimisen tukemiseen mobiilisovellusten avulla ovat siten jokaisella käden ulottuvilla.

Aalto-yliopiston Oppimisympäristöjentutkimusryhmän tutkijat, designerit ja devaajat/sovelluskehittäjät ovat kehittäneet EU:n rahoittamassa Learning Layers-projektissa (2012-2016) Ach so! -mobiilisovelluksen opiskelun ja työssäoppimisen tueksi ja tutkineet millä tavalla mobiililaitteita ja Ach so! -sovellusta voidaan hyödyntää rakennus- ja terveydenhoitoalalla erilaisissa oppimistilanteissa, erilaisiin oppimisen tavoitteisiin.

Ach so! on videointiin, videoiden annotointiin eli merkintöjen tekemiseen ja jakamiseen perustuva Android-sovellus. Se on suunniteltu vastaamaan tilanteisiin, joissa opiskelijan suorituksen kertaaminen ja dokumentointi olisi eduksi opitun reflektoinnille, tiedon rakentamiselle ja jakamiselle. Esimerkiksi hoitoalalla opettaja pystyy kenties havainnoimaan vain osan samanaikaisesti opiskelijaryhmän suorituksesta, mutta Ach so!-videon avulla opiskelijaryhmä voi palata tehtyyn suoritukseen ja yhdessä opettajan kanssa tarkistamaan pienetkin yksityiskohdat. ntensiivisesti elvytyskoetta suorittanut opiskelijaryhmä voi peilata kokemustaan tilanteesta videotaltiointiin kunkin toiminnasta.

Rakennustyömailla valokuvin työsuorituksia dokumentoivat opiskelijat taas voisivat hyötyä helposti tuotettavasta videomateriaalista, joka voidaan jakaa myös työmaalla silloin tällöin käyvän opettajan kanssa palautetta varten. On ajateltu, että mobiilisovellus tiivistäisi siten myös oppilaitoksen ja työmaan välistä yhteistyötä sekä antaisi mahdollisuuksia hyvien käytäntöjen siirtämiseen työmaalta toiselle, uusien työntekijöiden perehdyttämiseen sekä työturvallisuusasioiden huomioimiseen.

Osa edellä mainituista käyttötapauksista, kuten laajemmat mahdollisuudet rakennusalalla, ovat vielä testaamattomia mahdollisuuksia. Sen sijaan ensimmäiset käyttökokeilut rakennus- ja terveydenhoitoalan opiskelijoiden kanssa ovat alustavasti osoittaneet Ach so!:n vastaavan sille asetettuihin tavoitteisiin. Kokeiluissa selvitettiin mm. opiskelijoiden oppimiskokemuksia videon ja merkintöjen käytöstä sekä opiskelijoiden odotuksia Ach so!:ta kohtaan opiskelun ja työssäoppimisen välineenä. Ach so!:n oletetut hyödyt konkretisoituivat, kun opiskelijat huomioimerkitsivät kuvaamiaan videoita ja palasivat siten takaisin takaisin oppimistilanteeseen.

Merkinnät videossa  tarkoittavat tärkeiksi havaittujen kohtien osoittamista videossa  ja valinnaisesti lyhyen kuvauksen kirjoittamista huomioitavasta asiasta. Katsomalla työsuorituksia uudestaan, opiskelijat näkivät tilanteet ulkopuolisin silmin ja tunnistivat videoilta sekä omia että ryhmän onnistumisia ja epäonnistumisia.

Käyttökokeiluissa kävi myös selväksi, etteivät mobiililaitteet välttämättä toimi kaikissa tilanteissa sellaisena kuin on suunniteltu. Kokeilut todellisissa työ- ja oppimisympäristöissä toivat esille, että vaikka itse sovellus toimikin moitteetta, sen käyttö saattoi estyä muista käytännön syistä. Työsuoritusten videointi rakennustyömaalla vaati lisäkäsiä kuvaamiseen, mikä ei itsenäisesti työskennellessä ollut mahdollista. Oletettu tarve kädet vapauttavalle ratkaisulle työmaakäytössä näin oli osoitettu ja uusien Ach so!:n käyttömahdollisuuksia laajentavien ratkaisujen etsiminen sai alkaa.

Ach so!:n kehitystyön lähtökohtana on ollut co-design, jossa eri alojen kansainväliset asiantuntijat sekä kohderyhmän edustajat ovat olleet mukana työstämässä skenaarioita suunnittelun ja toteutuksen aihioiksi. Sittemmin prototyyppiä on testattu opiskelijoiden ja opettajien kanssa erilaisissa oppimistilanteissa. Ach so!:n käytön jälkeen osallistujat on haastateltu ja haastattelut analysoitu laadullisen sisällönanalyysin menetelmää käyttäen.

Tällä tavoin saatiin alustavia tuloksia mobiilisovelluksen mahdollisuuksista tuoda lisäulottuvuutta oppimiseen ja selvitettiin skaalautuvuutta erilaisiin oppimistilanteisiin. Jatkossa, kun Ach so! yhdistetään Learning Layers -projektissa kehitettyihin muihin mobiilisovelluksiin ja otetaan käyttöön laajemmin eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, saadaan lisää tutkittua tietoa oppimisprosesseista liittyen mm. reflektointiin sekä yhteisen, kokemusten kautta syntyvän tiedon jakamiseen.

Venäjän KHL-jääkiekkoliigassa pelaavan Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlundin valmennus perustuu käsitykseen, että yksilöt tekevät joukkueen. Kuten työelämässäkin, menestyvä työryhmä syntyy vain kun yksilöt yltävät huippusuorituksiin.

ON TIEDETTÄVÄ MITÄ ON TEKEMÄSSÄ

12–vuotiaana valmentamisen aloittaneelle Erkka Westerlundille valmentaminen on kutsumustehtävä.

– Herään jokaiseen uuteen päivään innostuneena. Olen sisäistänyt sen mitä olen tekemässä ja nautin työstäni. Minusta tuli oikea valmentaja viisikymppisenä, kun opin tuntemaan itseni paremmin. Tekisi mieleni sanoa, että siihen asti ikään kuin näyttelin valmentajaa. Pelkäsin tappioita. Kun oppii elämään itsensä kanssa, on muiden ihmisten tasavertainen kohtaaminen helpompaa. Ei tarvitse kunnioittaa ketään liikaa ja on varaa kuunnella myös muiden ajatuksia.

RYHMÄN JOHTAMINEN PERUSTUU YKSILÖIDEN JOHTAMISEEN

– Aikaisemmin kohtasin joukkueen enemmän ryhmänä. Nykyisin näen pelaajat yksilöinä. Tässä on iso ero. Käyn jokaisen pelaajan kanssa kehityskeskustelun, ja sitten nämä keskustelut siirtyvät päivittäiseen vuorovaikutukseen.

Harjoittelussa tämä näkyy siten, että pelaajat asettavat itselleen tavoitteita. Har-joitusten jälkeen valmentaja voi keskustella pelaajan kanssa siitä, miten tavoitteet toteutuivat.

Yksilöiden kanssa tehty kehittämistyö nostaa myös joukkueen pelaamisen tasoa.

– Pyrkimyksenä on, että omista tavoitteistaan, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan tietoiset pelaajat löytävät hyvän yhteistyön. Tällöin valmentaja voi vetäytyä taustalle ja pelaajat tekevät pelin kentällä.

Yksilökeskeisellä lähestymistavalla valmentaminen on enemmän tukemista ja joukkueen taustalla kulkemista.

– Meillä on paljon henkisiä voimavaroja, joita emme saa käyttöön, koska emme usein tiedosta mahdollisuuksiamme. Tämä tarjoaa valmentajalle suuria mahdollisuuksia auttaa pelaajaa kehittymään.

ITSETUNTEMUS JA ITSENSÄ JOHTAMINEN OVAT YHTEISTYÖN PERUSTA

– Nuorilla ei ole vielä elämänkokemusta. Siksi he eivät usein ymmärrä, miten paljon voimavaroja heillä on. Valmentajana haasteenani on auttaa nuorta näkemään oma ainutlaatuinen tilanteensa ja elämään täysillä urheilijan elämää.

Urheilussa ja liike-elämässä pätevät samat lainalaisuudet. Vain ihminen, joka osaa johtaa itseään, voi tehdä rakentavaa yhteistyötä muiden kanssa. Ei voi myöskään johtaa muita, ellei kykene johtamaan itseään.

– Työelämässä monista tiimeistä ei kasva huippusuorittajia, koska ryhmän jäsenet eivät tunne itseään eivätkä siksi pysty rakentavaan yhteistyöhön. Heikko itsetunto johtaa siihen, ettei mikään kasva, kun jokainen tekee vain oman roolinsa.

URHEILU VALMENTAA ELÄMÄÄ

– Urheilija saa erinomaiset rakennusainekset myöhempää elämää ja ammattia varten. Hän käy läpi erilaisia tunnetiloja – voittoja ja tappioita, alamäkiä ja huippuhetkiä.

Urheilijan pitää kehittää koko ajan itseään ja miettiä, miten voisi tehdä asioita paremmin. Näin nuori voi saada sellaisia henkisiä voimavaroja, joita normaalisti saamme vasta keski-iässä. Tämä antaa hyvän perustan jatkokoulutukselle. Sanoisin, että urheilu-uran jälkeen ihminen on valmis millaisiin haasteisiin tahansa elämässä.

HYVÄN JOUKKUEEN KOKOAMINEN

Westerlund kokosi nuorempana joukkuetta usein katsomalla pistepörssiä.

– Joukkuetta rakennettaessa lähtökohtana on löytää sellaisia pelaajia, jotka tietävät miksi he urheilevat ja mitä he urheilulta haluavat. Tällaiset pelaajat ovat itseohjautuvia ja osaavat elää 24 tuntia vuorokaudessa niin kuin urheilijan pitää.

On löydettävä sellaiset kokoonpanot, joissa erilainen osaaminen on tasapainossa. Joukkuetta ajatellen on tärkeää, että siinä on riittävän vahva ja terve ydin. Pelaajat tuntevat itsensä ja johtavat itseään. Kun tällaisia pelaajia on riittävästi, kasvaa heidän ympärilleen vahva tiimi. Mutta jos ydin on heikko, niin joukkue ei lähde kasvuun.

OPPISOPIMUSKOULUTUS

– Minulla ei ole kovin paljon kokemusta oppisopimuskoulutuksesta, vaikka olenkin toiminut oppisopimuksella kouluttautuneen valmentajan mentorina. Minusta oppisopimus on erinomainen tapa kouluttaa, koska opiskelu toteutuu työelämälähtöisesti tekemällä oikeita työtehtäviä.

Yritysten näkökulmasta nuorten rekrytointi oppisopimuskoulutukseen antaa mahdollisuuden nähdä, miten nuoren osaaminen kehittyy ja miten nuori kasvaa työyhteisön jäseneksi. Näin voidaan rakentaa sitä tervettä ydintä, jonka varaan huipputiimit rakentuvat.

Kemistä kotoisin oleva Sanna Palosaari on tehnyt käsintehtyjä kenkiä kuninkaallisille ja poptähdille. Hän oppi kengäntekemisen taidon Lontoon vanhimmassa ja arvostetuimmassa yrityksessä oppisopimuksella.

Kun Sanna Palosaari teki ensimmäisen kenkäparinsa Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa syntyi rakkaussuhde, joka on kestänyt jo yli 20 vuotta.

– Minusta piti tulla tekstiilitaiteilija, mutta toisin kävi, hän naureskelee.

Palosaari haki oppisopimuspaikkaa Lontoosta valmistumisensa jälkeen, sillä hän halusi oppia kengäntekemisen kunnolla ja siihen Lontoo on paras paikka.

– Olin opiskeluaikanani muutaman kuukauden Lontoossa työharjoittelussa kenkäsuunnittelija Heidi Raikamon yrityksessä ja se vahvisti haluani tulla tänne takaisin.

Palosaari postitti työhakemuksia useisiin kenkäalan yrityksiin. Ensimmäinen vastaus tuli John Lobb Ltd:ltä. Lähes kaksisataa vuotta vanha yritys tekee kenkiä muun muassa Englannin kuninkaallisille, poptähdille ja muille maailman raharikkaille.

SINNIKKYYDELLÄ MESTARIN OPPIIN

Kaksi ensimmäistä vuotta Palosaari leikkasi kenkiin tarvittavaa nahkaa, sillä herra Lobbin mielestä nainen ei sopinut kengäntekijäksi.

– Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvää oppia myös tulevaan. Valmistin kaikki materiaalit kengäntekijöille. Samalla tutustuin eri materiaaleihin ja opin käsittelemään niitä.

Samaan aikaan Palosaari kävi iltakursseilla opiskelemassa kengäntekemistä.

– Kun sain kengät valmiiksi, näytin ne herra Lobbille ja kysyin kelpaako?

Sinnikkyys palkittiin ja nuori nainen sai opettajakseen vanhan kengäntekijämestari Ronin.

Palosaaren oppisopimus kesti kaikkiaan viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana Ron jäi eläkkeelle ja mestariksi vaihtui Marcus.

– Oppiminen oli hidasta etenkin alussa. Istuin mestarin vieressä ja opettelin kädestä pitäen kengän valmistuksen.

Palosaari opetteli kaiken työkalujen käytöstä ja veitsien teroituksesta itse kenkien valmistukseen. Vapaa-aikanaan hän etsi työkaluja kirpputoreilta ja vanhoilta kengäntekijöiltä. Markkinoilla on myös uusia työkaluja, mutta hänestä vanhat työkalut ovat parempia ja laadukkaampia kuin uudet.

KENGÄT KUNINGATAR ELISABETHILLE

Palosaari vei jokaisen valmistamansa kenkäparin tarkastettavaksi herra Lobbille, joka arvosteli kengät yhdessä mestarin kanssa.

– Tein kolme vuotta pelkkiä harjoituskenkiä, ennen kuin sain tehdä ensimmäisen asiakastyöni.

Siitä seuraavat kaksi vuotta hän teki asiakastöitä samassa huoneessa Marcuksen kanssa, joka auttoi, aina kun tuli kinkkinen paikka.

Sanna muistaa vieläkin, miltä ensimmäisen asiakastyön tekeminen tuntui. Käsityönä tehty kenkäpari Lobbilla nimittäin maksaa vähintään 4 000 euroa ja asiakaskaan ei ollut kuka tahansa.

– Ensimmäiset kaksi paria kenkiä minulta tilasi Englannin kuningatar Elisabet. Toiset niistä olivat nauhalliset, beiget kävelykengät ja toiset olivat kumipohjaiset.

Sen jälkeen Sanna on tehnyt lukuisia kenkiä kuuluisuuksille ja kuninkaallisille ympäri maailmaa.

– Kenkien tekeminen tuntuu edelleen yhtä hienolta kuin parikymmentä vuotta sitten.

Nykyisin freelancerina työskentelevä Palosaari tekee töitä kotoa käsin sekä Lobbille että eräälle toiselle arvostetulle kenkäyritykselle.

PITKÄ PROSESSI

Jos haluaa käsintehdyt kengät, kannattaa varautua jopa yhdeksän kuukauden odotukseen. Yhdessä kengässä on monta vaihetta ja monen ihmisen työtunnit. Kun asiakas on valinnut mallin ja materiaalin, otetaan jalasta mitat lestiä varten. Kun puulesti on tehty, siirtyy työ kaavantekijälle. Sen jälkeen ommellaan päälliset yhteen ja kasataan paketti kengäntekijälle. Kengäntekijän tehtävänä on muotoilla kenkä lestin päälle. Se tarkoittaa kannan rakentamista ja pohjan ja päällisen ompelemista yhteen. Kaikki tehdään käsin. Myös hamppulanka, jolla kenkä ommellaan, on Sannan käsin tekemä.

Valmis kenkä lähetetään Lobbille, jossa se kiillotetaan ja viimeistellään. Vasta sitten se lähetetään asiakkaalle.

Lobbin kellarissa on 20 000 kenkälestiä säilössä.

Ennen lasten syntymää Palosaari teki kaksi kenkäparia viikossa. Nykyisin, kun työpäivät ovat lyhyempiä, viikossa syntyy yksi pari miesten kenkiä.

KENKIÄ TÄYTYY HUOLTAA

Suurin ero valmiskenkien ja käsintehtyjen kenkien välillä on istuvuus. Ja tietenkin kestävyys. Palosaari muistuttaa, että kenkiä täytyy huoltaa hyvin. Niihin pitää laittaa lepolestit ja niiden pitää muistaa antaa kuivua.

Vaikka Lobbin kengät ovat monen kukkaron ulottumattomissa, eivät kaikki kenkiä tilaavat ole rikkaita. Palosaaren mukaan asiakkaissa on paljon sellaisia, joiden haaveena on saada käsintehdyt kengät ja niihin on säästetty vuosia.

– Kengät ovat osa pukeutumista ja moni maksaa mieluusti laadusta, mestari toteaa.

Broker–koulutus antoi rohkeutta kokeilla uutta tapaa lähestyä yritystä.

Jyväskylän oppisopimuskeskuk-sen koulutustarkastaja Krista Hanski ja Jyväskylän aikuisopiston hyvinvointi- ja liiketoimintayksikön koulutuspäällikkö Riitta Saarinen ovat yhdessä kehittäneet työtään yritys- ja opiskelijalähtöiseksi.

Saarinen kertoo, että hänelle avautui uusi näkemys omaan työhön kun hän osallistui Taitava Keski-Suomi hankkeen broker-koulutukseen.

– Sain rohkeutta kuunnella asiakasta ennakkoluulottomasti ja avoimesti. Sitä, mitä osaamis- ja koulutustarpeita hänellä on, Saarinen kertoo.

– Tehtävämme on kääntää asiakkaan tarpeet koulutuksen kielelle.

Kun menee yritykseen, pitää unohtaa tutkintovaatimukset. Tällainen toimintatapa vaati ensin poisoppimista aikaisemmasta tavasta toimia. Saarisen ja Hanskin uusi toimintamalli perustuu siihen, että ensitapaamisella keskitytään kuuntelemaan yrittäjän ja työntekijöiden osaamisen kehittämistarpeita. Tämän jälkeen katsotaan, minkälaisia yhteyksiä näillä tarpeilla on tutkintovaatimuksiin ja työstetään lyhyt yhteenveto, jossa yrittäjälle ja työntekijälle tarjotaan keinoja, joilla tarvittava osaaminen saavutetaan.

– Jos asiakkaan ongelma ei ratkea oppisopimuskoulutuksen avulla, pyritään hänelle löytämään jokin muu ratkaisu. Pääasia on, että työnantajalle ja työntekijälle löydetään tarpeita vastaavaa koulutusta.

TYÖSSÄ OPPIMINEN ON SE JUJU

Oppisopimuskoulutuksen idea on työssä oppiminen. Tämän toteutuminen käytännössä ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Suomalaiseen perinteeseen kuuluu varsin vahva mielikuva siitä, että ”oikea oppiminen” tapahtuu luokkahuoneessa.

– On pidettävä huoli siitä, että koko työyhteisö on tietoinen ja mukana opiskelijan koulutuksessa. Hanski viittaa tässä oppisopimuksen ja työssä oppimisen guruihin Laveen ja Wengeriin, jotka puhuvat yhteisöllisestä oppimisesta työelämässä.

Työpaikkakouluttajan lisäksi myös lähiesimiehen tulee olla sitoutunut koulutukseen. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälaisissa oppimisympäristöissä opiskelija pääsee työskentelemään ja miten oppiminen sidotaan työpaikan arkeen.

Hanski korostaa, että oppisopimuksessa myös työyhteisö oppii. Opiskelija ja opettaja tuovat uutta tietoa työpaikalle. Parhaimmillaan tämä koulutieto yhdistyy työpaikan omaan tietoon. Näin syntyy jotakin uutta ja innovatiivista yrityksen liiketoimintaa ja opiskelijan osaamista kehittävää tietoa.

Tähän tavoitteeseen tähtäävät myös opiskeluun kuuluvat oppimistehtävät, jotka liittyvät työyhteisön toimintatapojen, työmenetelmien ja käytänteiden kehittämiseen. Näin ne suorastaan pakottavat työyhteisön ottamaan kantaa opiskelijan tuottamaan tietoon.

– On tärkeää, että esimies ymmärtää oman roolinsa tässä yhteisöllisessä oppimisessa. Opettaja puolestaan varmistaa, että opiskelu lisää opiskelijan osaamista ja johtaa tutkinnon suorittamiseen.

MITEN UUSI TOIMINTATAPA SAADAAN JUURRUTETTUA KÄYTÄNTÖÖN?

Hanski ja Saarinen perehdyttävät opettajat uuteen broker-malliseen toimintaan oppisopimuksen periaatteella.

Kun he menevät yritykseen ensi käynnille, he ottavat mukaansa opettajan, joka ei vielä ole perehtynyt kuuntelevaan lähestymistapaan. Opettaja ikään kuin varjostaa Hanskia ja Saarista. Näin hän saa käytännön kokemusta siitä, miten yrittäjä ja opiskelija saadaan kertomaan omista tarpeistaan niin, ettei heitä häiritä koulumaailman kielellä, esitteillä eikä tutkintovaatimuksilla. Niiden aika on sitten koulutustarkastajan ja opettajan yhteisessä palaverissa. Myös työnantajille tätä uutta tapaa toimia pitää avata usein esimerkkien avulla.

Hanski ja Saarinen toteavat, että opettajat ovat ottaneet tämän uuden toimintatavan hyvin vastaan.

– Opettajat syttyvät kun saavat otteen uudesta toimintatavasta. He näkevät, että kuuntelevalla asenteella työnantajat ja opiskelijat kokevat, että heidän tarpeensa otetaan aidosti huomioon. Myös koko työyhteisö saadaan mukaan prosessiin ja parhaimmillaan työpaikalla toimintatavat muuttuvat.

TULOKSET PUHUVAT PUOLESTAAN

Hanski kertoo, että opiskelijoiden ja työnantajien palaute on ollut erinomaista. Mukana olleet työpaikat haluavat jatkaa tällaista yhteistyötä. Opiskelijat ovat suorittaneet myös koulutuksen tavoitteena olleet tutkinnot tai tutkinnon osat hyvin.

Voidaan sanoa, että broker-malli tähtää yksilön oppimisesta koko työyhteisön oppimiseen.

Kun kuuntelee Hanskia ja Saarista syntyy ajatus, että heidän koulutusnäkemyksensä taustalla on oppivan organisaation idea.

Mittametalli Oy:n toimitusjohtaja Jari Kolehmainen oli pudottaa kokeneenkin koulutustarkastajan penkiltä kertoessaan, että nuori levyseppähitsaajaopiskelija Jesse Klami oli vuoden vaihteessa siirtynyt yrityksessä yhtiökumppaniksi. Jarin ideologia työstä on sellainen, että hän pyrkii opettamaan kaiken nuoremmille ennen kun siirtyy itse jäähdyttelemään. Hän kertoo, että yritysjärjestelyjen jälkeen omistuksesta myytiin 32 prosenttia henkilöstölle. Vastuun ja vallan jakaminen on selvästi lisännyt motivaatiota ja entuudestaankin hyvää ME-henkeä.

– Jaa, älä panttaa! Jumiutumista omaan erinomaisuuteen pitää välttää. Niin pitkään aikaan et etene, kun et pysty jakamaan osaamistasi, sanoo innostunut toimitusjohtaja.

Kone- ja metallialan perustutkinnon opiskelija Jesse Klami myhäilee toimitusjohtajan ja tuotantojohtaja Jukka Merikarin välissä.

– Oli selvää, että halusin metallialalle. Äidin siskon mies oli töissä isossa metalliyrityksessä hitsarina, ja ajattelin, että tuossa on ura minullekin, toteaa Jesse.

Jesse valitsi yhteishaussa ykkösenä metallin ja aloitti opinnot Koulutuskeskus Salpauksessa Heinolassa. Opintokortissa oli hyvällä opintomenestyksellä 80/120 opintoviikkoa siinä vaiheessa, kun kolmannen vuoden opiskelijassa syttyi ajatus siirtyä loppuajaksi oppisopimuskoulutukseen. Vanhemmat kannustivat, ja nuori mies haki reippaasti itse oppisopimuspaikkansa. Jukka Merikari vakuuttui nuoren asenteesta ja selvitti koulutusasioita opettaja Anssi Mikkolalta ja koulutustarkastaja Rita Onkalolta.

– Viikon sisällä istuttiin palaverissa, jossa laadittiin oppisopimuksen opiskeluohjelma. Jesse sai työpaikkakouluttajakseen Juha Tikkaniemen ja reviirikseen uutuuttaan hohtavan putkilaserin, kertailee viime syksyn tapahtumia Jukka.

– Kaikki yhteistyöhankkeet koulujen kanssa, ja esim. laatuun liittyvät lyhytkoulutukset kuin myös tapaamiset yritysten kesken, ovat todella arvokkaita! Niitä ehdottomasti lisää, toivoo Jukka.

Jessen työssä oppimisen kaikki arvosanat ovat kiitettävä 3 -tasoa, ja osapuolet ovat syystäkin tyytyväisiä. Robottikurssi on vielä tulossa ja lopputyö tekeillä. Opettaja Heikki Pohjosellakaan ei ole moitteen sijaa.

– Jesse pohtii, että osaaminen on vielä teknistä. Suunnittelu- ja kehittämistaidot ovat kehittymässä. Taloudellinen vastuu näkyy venymisenä, ylitöitäkin on tullut tehtyä. Sosiaalisissa taidoissa ei ole moittimista ja työporukassa tulee hyvin toimeen. Työkasteessa ei ole jäyniä koettu. Muinaiset sarviviinatkaan eivät ole enää tätä päivää, naureskelee Jari.

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISMUOTO: 2+1 -MALLI – MIKÄ SE ON?

Kolmivuotisen ammatillisen koulutuksen 2+ 1 -koulutusmallissa opiskelija suorittaa viimeisen vuoden opinnot työsuhteessa oppisopimuksella.

Työnantaja saa motivoituneen työntekijän, jolla on takanaan noin 80 ov ammatillisia perusopintoja sekä koulutuskorvauksen työssä oppimisen ohjauksesta. Työnantaja tekee päätöksen opiskelijan valinnasta oppisopimukseen. Työnantaja perehdyttää työtehtäviin ja työturvallisuuteen, ohjaa, tukee ja arvioi työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Opiskelijan näkökulmasta opintotuki ja opiskelija-alennus loppuvat – tilalle tulevat palkka ja oppisopimukseen kuuluva opintososiaalinen tuki sekä työpaikalta työntekijän etuudet. Opiskelu painottuu työssä oppimiseen, työkokemus karttuu. Syntyy mahdollisuus työllistyä yritykseen ammattiin valmistumisen jälkeen.

Oppilaitoksessa opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Salpaus järjestää teoriaopinnot, opettaja ohjaa ja arvioi työssä oppimista ja ammattiosaamisen näyttöjä yhdessä työpaikkakouluttajan kanssa.  Koulutuksen järjestäjä/koulutustarkastaja arvioi oppisopimustyöpaikan soveltuvuuden, tekee ja hyväksyy oppisopimuksen, osallistuu ohjaukseen sekä seuraa oppisopimuksen toteutumista. Koulutustarkastaja auttaa eri osapuolia.

Salpauksessa yksittäisiä 2+1 opiskelijoita on ollut jo vuodesta 2011 monilla eri aloilla. Mallin uranuurtajia ovat olleet rakennus- sekä sosiaali- ja terveysala. Liiketalous ja puhdistuspalveluala ovat jatkaneet aktiivisesti mallin jalostamista.

Ammattitutkinnon myötä sain paremman kokonaiskuvan sähkötöistä. Palkka nousi, ja nyt voin päästä vaativampiin tehtäviin. Työn tilaajakin saattaa asettaa vaatimuksia asentajan koulutukselle ja osaamiselle, kertoo Anssi Tarvainen.

28-vuotias Anssi työskentelee sähköasentajana Sähköneliöllä Lahdessa. Anssi suoritti ensin sähköalan perustutkinnon Koulutuskeskus Salpauksessa ja on sen jälkeen ollut alan töissä.

Kaverinsa innostamana hän lähti suorittamaan sähköasentajan ammattitutkintoa oppisopimuksella.

Työnteko palkittiin

Ammattitutkinnon suorittaminen vaati reissaamista Helsinkiin, sillä tietopuolisen koulutuksen järjesti Amiedu.

– Kävin usein koululla harjoittelemassa näyttöjä varten. Näyttö pitää suorittaa tietyssä ajassa, joten asiat täytyy osata hyvin.

Näyttöjen eli tutkintotilaisuuksien läpäisemiset olivatkin opiskelun huippuhetkiä.

– Jos näyttöön oli varattu kahdeksan tuntia, koko aika siihen meni. Töitä piti oikeasti tehdä.

Ammattitutkinto oli vaivannäön arvoinen, sillä perustutkinnossa ja työelämässä hankitut tiedot ja taidot syvenivät ja hahmottuivat osaksi isompaa kokonaisuutta. Nyt kun ammattitutkinto on suoritettu, onko seuraavana kiikarissa erikoisammattitutkinto?

Tällä hetkellä en koe sitä tarpeelliseksi, koska erikoisammattitutkinnossa painottuu suunnittelu enemmän kuin tekeminen. Työnjohtajille se on varmasti hyvä. Voi tietysti olla, että tulevaisuudessa innostun suorittamaan senkin.

Voimaa, tarkkuutta ja rauhallisuutta

Sähköalan työt ovat Anssi Tarvaiselle ominaisia ja mieleisiä. Alavalinta osui peruskoulun jälkeen nappiin puolivahingossa, sillä myös rakennus- ja putkityöt kiinnostivat. Millaisille ihmisille sähköala sopii?

– Pitää olla vahva, koska vedämme paksuja kaapeleita ja teemme ulkohommia. Työturvallisuuden takia ajatuksen pitää pysyä kasassa. Koko ajan pitää tietää, mitä tekee, olla systemaattinen ja rauhallinen. Myös paineensietokykyä tarvitaan, luettelee Anssi.