Muusikko Stina Girs jakaa aikaansa musiikin ja kukkakaupan välillä. Musiikissa hän on itseoppinut, mutta kukka-alalle hän on opiskellut. Puutarhatalouden perustutkinnon Stina suoritti oppisopimuksella.
Stina Girs julkaisi ensimmäisen oman levynsä marraskuussa 2011 ja tekee nyt keikkaa ympäri Suomen. Silti hänet voi aika ajoin bongata palvelemassa asiakkaita järvenpääläisessä kukkakaupassa. Stinalla on plakkarissa puutarhatalouden perustutkinto sekä floristin ammattitutkinto. Molemmat tutkinnot hän suoritti Keudassa, perustutkinnon oppisopimuskoulutuksena.
Stina uskoo jatkavansa floristin uraansa osa-aikaisesti, vaikka saavuttaisi kiintotähden aseman musiikkimaailmassa. Luovuus, taiteellisuus ja persoonallinen ote ovat olleet Stinalle lapsesta asti keskeisiä arvoja ja niitä kaikkia hän pääsee toteuttamaan niin muusikkona kuin floristinakin.
– Lisäksi kukkakaupassa työskentely on aivan ihanaa vastapainoa keikoille ja musiikin tekemiselle. Välillä oikein kaipaan musiikin maailmasta perustyön pariin. Ja kyllä kaupassa puuhaillessa tulee myös hyräiltyä ja kehiteltyä biisi-ideoita, hän kertoo.
Idols siirsi floristinhaaveet tuonnemmaksi
Stinan äiti Merja Girs toteutti pitkään haaveilemansa ammatinvaihdoksen sihteeristä kukkakauppiaaksi, kun Stina oli lukiossa. Stina alkoi autella äitiään kaupassa ja kiinnostui alasta. Lukion jälkeen päätös lähteä opiskelemaan kukkakauppa-alaa oppisopimuksella Keuda Mäntsälään olikin helppo. Heti valmistuttuaan puutarhuriksi hän halusi syventää osaamistaan ja suoritti floristin ammattitutkinnon, josta sai paperit käteen joulukuussa 2010.
Sitten tuli Idols ja äidin suunnitelma joutui jäähylle: Peikonkämmen-kukkakauppaa ei aivan vielä voisi alkaa siirtää tyttären vastuulle.
Yrittäjäksi tietenkin
Äidin suunnitelmaa ei kuitenkaan ole haudattu, sillä floristin ura elää Stinalla vahvana muusikon uran rinnalla. Yrittäjyys tuntuu hänestä luonnolliselta tavalta tehdä töitä tulevaisuudessa, niin kukkakauppa-alalla kuin musiikissakin.
Ja kun työuraa jäljellä ainakin neljä vuosikymmentä, on kaikki mahdollista:
– Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että vaihtaisin vielä joskus ammattia, vaikka nykyiset ammatit omilta tuntuvatkin. Opiskelen elämäni aikana varmasti vielä monenlaista, Stina nauraa.
Nyt on kuitenkin aika katsoa, mihin musiikilliset siivet kantavat.
Päivitys 2019: Stina Girs on taas yrittäjä! Ks lisätiedot.