Suomeen ei synny oppisopimuskulttuuria. Miksi? Tämä työelämälähtöinen koulutusmuoto halutaan pitää oppilaitoksien hallinnassa. Sieltä käsin oppisopimusjärjestelmä ei kehity. Oppisopimuskoulutus nähdään oppilaitoksissa ensisijaisesti rahoitusmuotona, ei omana koulutusmuotona.
Oppisopimusjärjestelmän riippumattomuus olisi säädettävä lakinormein. Riippumattomuus tarkoittaisi oppisopimusviranomaisen itsenäistä asemaa. Objektiiviseen viranomaistehtävään kuuluu arviointia, ohjausta, valvontaa ja seurantaa sekä hankintaa.
Arvioidaan monipuolisesti, onko koulutusedellytykset olemassa ja millainen koulutus palvelisi asiakkaita. Ohjataan asiakkaat eli työnantajat, opiskelijat, työpaikkakouluttajat sekä opettajat toimimaan oppisopimusjärjestelmän mukaisesti. Valvotaan ja seurataan työpaikkakohtaisesti, että koulutus toteutuu laadukkaasti ja laillisesti. Selvitetään ja ostetaan tarvittava tietopuolinen opetus sekä tutkintojärjestelyt. Oppisopimusviranomaisen tulisi myös valvoa työnantajan ja opiskelijan etua tässä oppisopimusjärjestelmässä.
Seuraan surullisin mielin oppisopimuskoulutuksen kehitystä. Hoetaan kyllä paljon oppisopimus-oppisopimus. On myös kaikenlaista intohimoa ja viritystä; laajennettu työssä oppiminen, oppisopimustyyppinen koulutusmuoto, koulutussopimus, 2+1-malli, jne.
Sovitaan ensin siitä, millaista oppisopimusjärjestelmää Suomessa halutaan ylläpitää. Sen jälkeen on paljon helpompi ryhtyä tehokkaasti käyttämään ja kehittämään tätä koulutusmuotoa. Työnantaja-leirin pitäisi tarmokkaasti ryhtyä tämän koulutusmuodon ”kummiksi”. Neuvoa voi kysyä opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä meiltä oppisopimuskoulutuksen parissa työskenteleviltä asiantuntijoilta. Meitä on pieni, mutta oppisopimusfilosofian osaava, intohimoinen joukko.