Valmennus auttaa nuoria työnhaussa

Kaksivuotisessa Työtaitaja-hankkeessa nuoria valmennetaan kohtaamaan työelämän haasteet ja velvoitteet. Työtaivovalmennuksella tuetaan erityisesti työttömien ja ammattiin opiskelevien nuorten työllistymistä.

Työnhakupelin kehittäjä ja Työtaitaja-hankkeessa mukana olevan tuottaja Timo Karjalaisen mukaan valmennus on loistava tapa konkretisoida työelämän asioita nuorille. Valmennuksessa muun muassa simouloidaan työnhakutilanteita, harjoitetaan ryhmätyötaitoja ja keskustellaan millaista työelämässä on.

– Moni nuori pohtii, millaista työpaikalla on. Pitävätköhän työkaverit minusta, mitä minun pitää osata ja mitä minulta odotetaan? Entä jos haluan irtisanoutua, miten se toimii? Näitä kysymyksiä ei uskalleta sanoa ääneen, sillä nuoret pelkäävät näyttävänsä tyhmiltä, Karjalainen kertoo valmennuksen taustoista.

Työtaitovalmennuksella tuetaan erityisesti työttömien ja ammattiin opiskelevien 16-29-vuotiaiden nuorten työllistymistä.

– Jokaisen valmennettavan ryhmän kohdalla ero ensimmäisestä aamupäivästä viimeiseen iltapäivään on ollut huikea. Valmennuksen päätteeksi nuorten usko siihen, että he osaavat jotain ja heistä on johonkin, on herännyt. Valmentajat auttavat nuoria oivaltamaan kuinka paljon erilaisia taitoja heillä on. Tämä muutos edesauttaa nuoria työllistymisessä.

Valmennuksen suorittaneet nuoret saavat työtaitokortin. Siitä on apua, kun he etsivät itselleen kokeilutyöpaikkoja hankkeessa mukana olevista yrityksistä.

Valmennuksesta avaimia omaan osaamiseen

Kuusi viikkoa kestävässä valmennuksessa nuoria autetaan löytämään omat vahvuutensa. Yhtenä apuvälineenä oppimisessa käytetään työtaito-lautapeliä.

– Kysymysten kautta ryhmä käy läpi muun muassa työelämän termistöä, työpaikan pelisääntöjä, vuorovaikutusta, palautteen ottamista ja sen antamista. Nuoret pohtivat yhdessä vastausta kulloiseenkin kysymykseen. Näin ryhmän sisällä syntyy dialogia ja he huomaamattaan harjoittelevat ryhmätyötaitoja. Lopputulos tuntuu omalta, silloin kun se on yhdessä pohdittu ja funtsittu, pelin kehittäjä Timo Karjalainen kertoo.

Hän uskoo, että oppiminen erilaisten pelien kautta on olennainen osa tulevaisuuden koulutusta,

– Pelaamalla oppiminen on hauskaa. Samalla ryhmän jäsenet antavat toisilleen vertaistukea luonnostaan. Nuorelle on helpottavaa huomata, että hän ei ole ainut nuori maailmassa, joka ei ole saanut opiskelupaikkaa tai työpaikkaa.

Taitoja harjoitetaan työpaikalla

Valmennukset on jaettu niin, että ensimmäisellä ja viimeisellä viikolla on päivän mittainen valmennuspaketti. Muina viikkoina nuorten kanssa tavataan yhtenä iltapäivänä viikossa.

– Jokaiselle nuorelle pyritään löytämään valmennuksen aikana työkokeilupaikka. Tarkoitus on, että he voivat kokeilla valmennuksessa opittuja ja oivallettuja asioita työpaikalla.

Työnantajilla on muutenkin suuri rooli hankkeessa. Valmennuksen alussa projektissa mukana olevat työelämän edustajat käyvät kertomassa nuorille muun muassa siitä, että työhaastattelussa asenne ja oppimishalu ovat ratkaisevia. Kukaan ei odota, että koulusta tulee valmiita osaajia.

Työtaitaja-hanke on kaksivuotinen ESR-hanke. Sen toteuttaa Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia – kumppaneina ovat Espoon kaupunki, Espoon yrittäjät, Helsingin seudun kauppakamari ja TE-palvelut.

Leave a comment