Tuomo Puumala

Emme voi leikata enää yhtään

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala pohti koulutusreformin tämän hetken tilannetta.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtajana olet paljon vartijana. Minkälainen rooli sivistysvaliokunnalla on reformin päätöksenteossa?

Sivistysvaliokunnan rooli on tavattoman tärkeä, vaikka emme vielä olekaan reformin kimpussa. Valiokunnan rooli tulee keskeiseksi osaksi käsittelyä siinä vaiheessa, kun eduskunta pääsee keväällä käsittelemään reformia. Tässä vaiheessa lausuntokierroksista on tehty yhteenveto. Ennen kuin viimeinen esitys tuodaan eduskunnalle, käydään lausuntakierroksista vielä poliittinen keskustelu hallituspuolueiden kesken.

Mitä mieltä olet reformin keskeisistä pääteemoista?

Työelämä ja Suomi muuttuvat ennennäkemättömän nopeasti ja sen takia myös koulutusjärjestelmän on muututtava. Tässähän pyritään purkamaan sääntelyä ja poistamaan raja-aitoja nuorten ja aikuisten koulutuksesta ja samalla tuomaan työelämää lähemmäksi koulumaailmaa.

Nuorten olisi tärkeää päästä tutustumaan työhön entistäkin varhaisemmassa vaiheessa ja saada kokemuksia siitä, mitä työllistyminen on. Näin he olisivat valmiimpia ammattilaisia, kun he valmistuvat koulusta tai etenevät jatkokoulutukseen.

Monelle nuorelle koulussa istumisen sijaan tekeminen on se oma juttu. Reformissa yritämme tietenkin vastata myös tähän. Huippuammattilaiseksi voi kehittyä, vaikka ei jaksa istua koulunpenkillä.

Tässä uudistetaan kaikki rahoitusta myöten. Jatkossa rahoitus ei määräydy nuppiluvun mukaan vaan tutkintojen perusteella. Tämä toimii koulutuksenjärjestäjille vahvana kannustimena koulutusten tiivistämiseen. Merkittävää on myös se, että tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjällä on yhtäläiset kannustimet ohjata nuori oppisopimuskoulutukseen kuin perinteiseen koulutukseen tai laajennettuun työssäoppimiseen.

Tämähän on valtavan iso kulttuurinen uudistus

Ehdottomasti. Olimme valiokunnan kanssa tutustumassa Sveitsin oppisopimuskoulutusmalliin. En väitä, että malli voitaisiin siirtää Suomeen sellaisenaan, mutta siellä oli muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Siellä esimerkiksi noin 80 prosenttia nuorista käy ammatillisen koulutuksen.

Toinen mielenkiintoinen seikka oli se, että ammatilliseen koulutukseen tullessaan, nuori etsii itse työpaikan. Sen jälkeen hän ilmoittaa kouluun, että olen esimerkiksi viikosta neljä päivää työpaikalla ja päivän koulussa. Sveitsissä jokaiselle nuorelle järjestyy työpaikka. Nuorisotyöttömyys on vain 3 prosentin luokkaa.

Voisimme siirtää Sveitsistä Suomeen ainakin asenteen siitä, että meidän nuoret ovat huippuja. Olen varma, että suomalaiset nuoret ovat vähintään yhtä hyviä kuin sveitsiläiset. He saavat kaupan päälle vielä yhden maailman parhaista peruskoulutuksista.

Sveitsissä työntekijät ja työnantajat määrittelevät koulutusten sisällöt hyvin itsenäisesti, sillä työhönhän nuoret ovat menossa. Tätäkään ei voi kopioida suoraan Suomeen, mutta ehkä tässä voisi olla pieni avauksen paikka. Miten saisimme dynaamisemman keskustelu­yhteyden työntekijän ja työnantajan välille?

Miten saisimme yritykset ottamaan nuoria oppisopimuskoulutukseen ja panostamaan olemassa olevan henkilöstön koulutukseen?

Olen sitä mieltä, että tarvitsemme oppisopimuskoulutuksen vauhdittamiseen mini-yhteiskuntasopimuksen. Meidän pitäisi koota samaan pöytään valtiovalta, työntekijäpuoli ja työnantajapuoli, joka tässä tarkoittaisi Suomen Yrittäjiä ja EK:ta. Pöydän yhteisenä tavoitteena olisi miettiä, miten saisimme nuoret töihin opintojen jälkeen.

Pöydässä pitäisi keskustella ainakin porrastetun palkan mallista eli pitäisikö työntekijäjärjestöjen hyväksyä se, että jos tavoitteena on saada porukka töihin, niin liikkeelle lähdettäisiin hieman matalammalta portaalta ja edettäisiin porrastetusti kohti täyttä palkkaa. Tätähän tapahtuu jo jonkin verran, mutta pitäisikö tässä olla enemmän joustoa? Tulisiko tällaisen avauksen jälkeen oppisopimuksesta oikeasti väline, jota työnantajat ja yrittäjät voisivat käyttää?

Pöydässä pitäisi myös keskustella koulutussopimuksesta, joka tässä visiossa olisi parhaimmillaan sitä alkupäässä tapahtuvaa koulutusta. Siitä olisi matala siirtymä oppisopimuskoulutukseen.

Uskon, että jos voisimme sopia yhdessä tällaisista joustoista, voisivat yritykset vastavuoroisesti sitoutua ottamaan nuoria koulutus- ja oppisopimukseen.

Miksi näin ei tapahdu?

Suuri laiva kääntyy hitaasti. Ja onhan meillä tiettyä jäykkyyttä. Ruotsissa työelämäkysymyksissä on liikuttu aika ketterästi. Siellä työntekijän ja työnantajan näkökulmat eivät ole vastakkaisia. Itse asiassa ne ovat jopa lähentyneet ja yhdistyneet monessa kohtaa. Katsoin Ruotsin televisiosta keskusteluohjelmaa ja ajattelin, että äänessä on työnantajajärjestön edustaja. Hämmennyin, kun siellä puhuikin ay-liikkeen pomo, joka totesi, että heikompina aikoina on joustettava. Hän puhui myös paikallisen sopimisen puolesta. Tätä ketteryyttä meidän täytyy saada myös työmarkkinapuoleen, ettemme jää jumiin omiin rakenteisiimme.

Pitäisikö koulutuksen järjestäjien pystyä jatkossakin ostamaan osa koulutuksesta oman talon ulkopuolelta?

Toivon, että löydämme tähän järkevän ratkaisun. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koulutuksen ostaminen oman talon ulkopuolelta pitää olla mahdollista. Tämän kieltäminen johtaisi ennakoimattomiin ja hassuihin tilanteisiin, joissa joku koulutuksenjärjestäjä huomaisi yhtäkkiä, että resurssit ovatkin nyt jotain ihan muuta, kuin mihin on totuttu.

Koko ajan korostetaan yhden luukun periaatetta, ja tämä kyllä kaventaisi sitä. Hyvä puoli tässä on se, että viesti on kuultu ja sisäistetty. Olen varma, että maalaisjärkiset ratkaisut voittavat.

Miten aikuiskoulutuksen käy reformissa? Tilastojenkin valossa jo työssä olevan henkilöstön kouluttaminen nykyvaateisiin on yhtä tärkeää.

Aikuiskoulutuksen merkitys ei missään nimessä ole vähenemässä vaan päin vastoin. Emme enää elä maail­massa, jossa nuorena opiskeltu ammatti kantaa läpi elämän vaan itseä pitää kehittää koko ajan. Eli missään tapauksessa aikuisia ei saa unohtaa.

Muutosvaihe on aina haastavaa. Tässä sen tekee erityisen haastavaksi se, että takana on isoja leikkauksia ja edessä on vielä todella isoja leikkauksia.

Meillä on paljon koulutuksenjärjestäjiä, jotka käyvät läpi kolmatta tai neljättä yt-neuvottelua, mikä on tietenkin kohtuutonta. Siinä käy helposti niin, että perusjuuriltaan luova organisaatio siirtyy apatian tilaan. Siksi emme voi leikata enää senttiäkään.

Tämä vuosi tulee olemaan pahin. Kun pääsemme tämän vuoden yli ja reformilainsäädäntö tulee voimaan, olen varma, että selviämme voittajina.
Reformilainsäädäntö on niin valtava, että joudumme varmasti viilaamaan sitä sen voimaan tulon jälkeen.

Onko mahdollista, että tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjät valikoivat pelkästään hyvin pärjääviä ja nopeasti opinnot suorittavia oppilaita? Miten koko ikäluokan kouluttaminen turvataan ja epäterve kilpailu estetään?

Tämä on varmasti sellainen kohta, jota pitää tarkastella lähemmin. Reformissa on luvattu koulutuspaikan turvaaminen jokaiselle. Siitä pitää pitää kiinni, mutta pitääkö sen näkyä vielä paremmin rahoitusinstrumenteissa, on toinen kysymys.

Rahoitusinstrumenteissa on jo olemassa keino epäterveen kilpailun estämiseksi. Perusrahoitus on 50 prosenttia ja suoriterahoitus 35 prosenttia. Viimeisen 15 prosentin tarkoituksena on hoitaa nimenomaan laatu­mittarointia, jolla estetään epäterve kilpailu. Laatua on mittaroitava muun muassa työllistävyyden ja jatkokelpoisuuden perusteella.

Koulutuksenjärjestäjän näkökulmasta opiskelijan yksilöllistä polkua ei pitäisi tulevaisuudessa ohjata enää yksikköhinta vaan se, mikä sopii kenellekin parhaiten. Yksilöllinen polku on tässä se villakoiran ydin.

Minkälaisesta lopputulemasta sinä sivistysvaliokunnan puheenjohtajana iloitsisit?

Sellaisesta, jossa koulutuksen järjestäjien koettu tuska muuttuisi tulevaisuuden uskoksi ja jossa yritykset saisivat osaavaa työvoimaa, jossa olisimme vieneet ammatillisen koulutuksen uudelle vuosikymmenelle robotisaation, digitalisaation ja automaation päälle vyöryvään ketjuun ja meillä olisi maailman paras ammatillinen koulutus. Ja että tämä kaikki olisi tehty niin, että ketään ei pudoteta kelkasta, vaan kaikki pysyvät mukana.

Meillä on jo reformin runko kasassa. Tämän kevään missio on viilata yksityiskohdat kokonaisuuteen.

Millaiset terveiset haluat lähettää oppisopimustoimijoille?

Valtavasti tsemppiä työhön. Te teette sen työn kentällä mistä poliitikot puhuvat. Se tunnustetaan ja tunnistetaan ja sillä työllä Suomi pidetään pystyssä. Yhdessä hyvä tulee.

Leave a comment