Vasemmalta: Tarmo Välikoski, Sanna Lauslahti ja Petri Lempinen.

Päätoimittajan aamukahvi

Tarkoittaako reformi vallankumousta ammatillisessa koulutuksessa vai onko se luonnollisen kehityksen tulos?

Asiasta keskustelivat eduskunnan sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitujsohtaja Petri Lempinen ja Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n puheenjohtaja Tarmo Välikoski.

Sanna Lauslahti (SL) Minusta vastaus on sekä että. Uusi lainsäädäntö antaa mahdollisuuden tehdä todella suuria uudistuksia koulutukseen, mutta ihminen ei ole kone. Täytyy antaa aikaa oppia uusia tapoja toimia. Lainsäädäntö voi olla vallankumouksellinen, mutta sen toteutus tulee tehdä hallituin askelin.

Petri Lempinen (PL) Asia on juuri kuten Sanna sanoi. Tässä on paljon hyvin tuttuja elementtejä, kuten työpaikalla tapahtuva oppiminen tai osaamisen arviointi työelämässä. Itse asiassa nyt voimaan astunut lainsäädäntö on suora jatkumo vuoden 1921 oppisopimuslaista. Vallankumouksellista tässä on se, että reformi tuo ihan uudella tavalla joustavuutta koulutuksen järjestämiseen. Eri alojen osaamista voidaan yhdistellä yrityksen tarpeiden mukaan. Oppisopimuskoulutukseenkin tulee aivan uusia laajennusmahdollisuuksia.

SL Olen äärettömän innostunut reformista. Olen kentällä nähnyt, miten intohimoisia siellä ollaan kehittämään ammatillista koulutusta, omaa oppilaitosta ja näyttämään, että me olemme maailman parhaita. Lainsäätäjänä kysyn itseltäni, antaako lainsäädänt ja miten näitä hienoja uudisteita saadaan leviämään? Esimerkiksi Hyriassa keskiössä on opiskelija. Hänen ympärillään ei ole vain opettaja vaan moniammatillinen tiimi, jossa on mukana yrityksen ohjaaja ja henkilöstö sekä oppilaitoksen kuraattorit, ohjaajat ja opettajat – koko kouluyhteisö. Tämä on hieno innovaatio. Siinä on lähdetty liikkeelle opiskelijan etu -näkökulmasta eikä jonkun ammattikunnan lähtökohdista.

Tarmo Välikoski (TV) Minustakin reformi on hyvä asia, mutta sen tuomien mahdollisuuksien toteuttaminen käytännössä on haaste koulutuksenjärjestäjien johtamiselle. Entinen rahoitusjärjestelmä ei esimerkiksi kannustanut kehittämään toimintaa. 

SL: Oppilaitostasolla kysymys on johtamisesta. Otetaanko henkilöstö mukaan suunnittelemaan, sitä, miten meidän koulumme haluaa ”näyttää kyntensä”.  Kaikki perustuu loppujen lopuksi osallistavaan johtamiseen. Uudistuminen tarkoittaa uskaltautumista epämukavuusalueelle. Muutos onnistuu, jos ihmiset kokevat osallistuvansa muutoksen rakentamiseen.

TV: Siinähän se todellinen haaste onkin.

PL: Tämä on kulttuurikysymys mitä suurimmassa määrin. Pedagoginen työ on tässä ytimessä. Kulttuuri, historia ja työaikajärjestelmät ovat muovanneet nykyisen tavan työskennellä, ja reformi haastaa tämän. Tiedän, että OAJ ja työnantajajärjestöt neuvottelevat alkuvuodesta työaikajärjestelmän uusimisesta. Vuosityöaikaan siirtymistä pidetään kentällä tervetulleena. Mutta kyse on myös muutoksen hintalapusta ja monista muista asioista.

PL: Opetus perustuu siihen, että ihminen kohtaa toisen ihmisen. Se on koko koulutuksen idea.

SL: Opettajan ja ohjaajan rooli on ihan ydinasemassa tulevaisuudessakin. Sitä ei voi ohittaa millään tietokoneohjelmilla.

Mitä reformi tarkoittaa opiskelijalle?

SL: Opiskelija voi aloittaa opintonsa, milloin tahansa. Jokaiselle rakennetaan yksilölliset koulutuspolut, jotka nivoutuvat osaksi elinikäistä oppimista. Esimerkiksi Amistossa on vastattu rahoituksen vähenemiseen niin, että lähiopetustunnit sijoitetaan opintojen alkuun ja  työpaikkaoppiminen tuodaan seuraaville vuosille. Reformi on tuonut hyvää kehitystä myös jatko-opintokelpoisuuteen.

TV: Kiristynyt rahoitus edesauttaa toisen asteen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä. 

PL: Lakivalmistelun aikana henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut ymmärrettiin monesti  ehkä tahallisestikin väärin. Kuviteltiin, että jokainen tekee yksinään jotakin, mutta eihän se näin ole. Oppilaitokset ovat työpaikkojen lailla yhteisöjä. Opetusta annetaan aina myös ryhmälle. Reformi   mahdollistaa sen, että ne nuoret ja aikuiset, joilla on edellytykset ottaa ammatin vaatimukset haltuunsa nopeammin, voivat sen tehdä. Toisaalta tukea voidaan suunnata niille, jotka sitä tarvitsevat. Reformin tavoitteena ei ole tasapäistää niin, että osa saa liian vähän ja osa liikaa, ja kaikki ovat tyytymättömiä. Yritysyhteistyö tulee varmasti vahvistumaan nykyisestä. 

TV: Minua huolestuttaa se, että reformissa oppisopimuksen asiantuntemusta ei tunnisteta tai tunnusteta. Koulutustarkastajien työn merkitystä ei nähdä. 

SL: Tämä oli hyvä kuulla, sillä tämä ei ole vielä kantautunut meidän korviimme. 

PL: Monet koulutuksenjärjestäjät ovat organisoimassa toimintaansa uudelleen niin, että vanha aikuiskoulutus ja oppisopimuskoulutus muodostavat työelämäpalvelun, jonka avainasiakaspäälliköt rakentavat suhteita yrityksiin. AMKE haluaa tarjota koulutuksenjärjestäjien yritysyhteistyötä tekeville henkilöille vertaistukea antavan verkoston.  

SL: Kun kaikki nivotaan Petrin esittämällä tavalla yhteen, niin voidaan sanoa, että uusi lainsäädäntö mahdollistaa mitä tahansa.

Koulutus- ja oppisopimuksen erot?

PL: Työsuhde. Tämä tarkoittaa, että työpaikalla on paljon suurempi vastuu. Minusta ero on pitkälle sama kuin aikaisemmin oli oppisopimuksella ja työssäoppimisella.

SL: Koulutussopimuksessa ollaan opintotuen piirissä. Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että opintotukea voisi saada koko vuoden ajan. Silloin kesäopiskelu olisi helpompaa ja opiskeluajat lyhentyisivät.

Onko reformissa uhkia?

PL: Ensinnäkin pysyykö koulutus työelämän muutoksen mukana. Toinen uhka liittyy siihen, miten pystymme varmistamaan voimakkaan sisäisen muuttoliikkeen Suomessa ja kaikille tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen. Meillä on alueellisia työmarkkinoita.

SL: Haluaisin kääntää nopean muutoksen tuoman uhkan mahdollisuudeksi. Jos oppilaitoksilla on tiiviit suhteet työelämään, niin alueilla voidaan kehittää hienoja innovaatioita yhteistyössä yritysten ja toisen sekä korkea-asteen oppilaitosten kanssa.

TV: Minusta uhkana on myös se, miten työelämä saadaan mukaan muutokseen. Kulttuurimuutoksen pitää tapahtua myös yritysmaailmassa. Sielläkin pitää ottaa vastuuta ammatillisesta koulutuksesta ja nähdä osaaminen strategisena kilpailutekijänä. 

SL: Tarmon esittämä näkökulma on tärkeä. Vastuuta voi perätä myös yrityksiltä.

Miten yritykset saadaan mukaan? 

SL: Yksi juttu on koulutussopimus. Se on hyvä erityisesti pienille yrityksille. Siinä yrityksen ei tarvitse sitoutua työnantajan rooliin.

PL: Asiat pitää tehdä yrityksille mahdollisimman helpoiksi. Niille pitää osata perustella, miksi niiden kannattaa olla mukana kouluttamassa.